Vaelluksen lopuksi

Olin ollut todella onnekas sään suhteen. Sääennuste piti paikkansa sen suhteen, että päivien aikana ei satanut. Näin kovaa hellettä ennusteet eivät kuitenkaan ennakoineet. Ainoastaan Sälkassa jo leiriydyttyäni tuli lyhyt sadekuuro. Vaelluksen kahdeksas päivä ei tehnyt tämän suhteen poikkeusta. Taivas oli pilvetön ja luvassa oli uusi hellepäivä.

Aamiaisen nautin fjällstationilla, jota voi myös suositella. Ravintolassa on oma leipomo, jossa leivotaan päivittäin. Uunituoreet juurisämpylät olivat aivan luksusta! Aamiainen alkoi jo klo 6 ja paikka oli kuuden jälkeen tupaten täynnä. Ilmeisesti kaikki Kebnekaiselle kapuavat halusivat aloittaa päivän ajoissa. Kellon lähestyessa seitsemää paikalla oli enää vähän ihmisiä.

Päivän tavoitteena oli ehtiä bussiin, joka lähti Nikkaluoktasta Kiirunaan klo 16.20. En nukkunut kovin hyvin ja jalkapohjat alkoivat olla aika väsyneet.  Ei auttanut kuitenkaan kuin pakata leiri ja lähteä kohti Nikkaluoktaa. Hiki virtasi ja aamusta asti päivä oli kuuma. Polku kulki koivikossa, joka oli kivinen. Myös hyttysiä oli ilmassa. En ollut koko reissun aikana käyttänyt lainkaan hyttysmyrkkyä, koska sääskiä ei ollut. No kyllä jotkut ihmiset näyttivät käyttävän jopa hyttysverkkoja. Tänä päivänä olisi voinut laittaa myrkkyä, mutta en jaksanut. Yritin kävellä noin 3 kilometrin tuntivauhtia. Matkaa oli mahdollista lyhentää noin 5 kilometriä venekyydillä, mutta en ollut tietoinen sen aikataulusta.

Veneen kyytiin pääsi noin 9-10 kilometrin päässä Kebnekaiselta. Tulin venelaiturin kohdalle klo 11 ja kuinka ollakaan vene oli lähdössä klo 11.15. Ei muuta kuin kyytiin! Ajattelin, että nyt kyllä palkitsen itseni ja säästän jalkojani. Kävely paahtavassa helteessä myös lisää rasitusta. Hintaa kyydille tuli 350 kruunua. Venematka oli oikein mukava, veneestä käsin avautui hyvät näköalat Kebnekaiselle. Venekyytejä pyörittävällä yrityksellä oli myös kahvila, jonne suuntasin päästyämme rantaan. Tämän jälkeen matkaa oli jäljellä viitisen kilometriä, joten aikaa oli hyvin käydä syömässä poroburgeri.

laddujavri
Laddjujavri
Viimeiset viisi kilometriä tuntuivat hyvin pitkiltä.  Aurinko paahtoi tulikuumana ja rasitus tuntui jalkapohjissa. Ihme kyllä koko reissun aikana ei tullut yhtään rakkoa jalkoihin! En tarvinnut yhtä ainutta compeedia. En tiedä ovatko vaelluskengät viime kesän vaelluksen jälkeen muotoutuneet niin hyvin, vai vaikuttiko asiaan se, että ei tarvinnut kävellä juurikaan märillä kengillä, koska ne ehtivät aina kuivua. Joka tapauksessa kun pääsin Kiirunaan olivat jalat turvonneet ja lenkkarit eivät mahtuneet jalkaan. Sama ilmiö kuin viime kesänä. Selvästikään en pysty kävelemään 8-9 päivää pidempään ilman, että jalat saavat välillä palautua.

Helpotus oli suuri kun pääsin Nikkaluoktaan. Punnitsin rinkan ja sen paino oli vähentynyt vain 5 kiloa. Melkoinen määrä varusteita ja vaatetta oli siis mukana! Ruokaakin tosin jäi. En pystynyt kahtena viimeisenä päivänä enää syömään valmiita kuivaruokia lounaaksi, joten niitä jäi peräti kolme rinkkaan. Mukana oli  yksi hätävarapussiruoka. Lisäksi yksi aamupalamysli palasi kotiin, koska söin Singin lähellä edellisen päivän illallisen jämät aamupalaksi. Suklaata jäi muutama patukka, samoin näkkileipää jäi. Kahvi oli oikein mitoitettu.

evästä
Vaelluksen eväät. Pähkinä-karpalosekoitusta välipalaksi. Lounaaksi leipää, juustoa, salamia, Lämminkuppia tai pussiruokaa. Suklaata aamupalaksi ja illalla jälkiruokana. Taateleita myös aamupalaksi ja jälkiruoaksi. Puuron oheen Lämminkupin marjakeittoja ja kuivattuja marjoja. Tavallista kahvia ja cappucinoa yms.
Nikkaluoktassa on leirintäalue, jossa pääsi suihkuun.  Ennen bussin lähtöä ehdin vielä syödä gurppa-salaatin. Aikaa oli pakko viettää sisällä, sillä ulkona ei kerta kaikkiaan pystynyt olemaan muuta kuin varjossa. Uskomatonta, että Lapissa joutuu pakenemaan hellettä sisätiloihin. Bussin lähtiessä sen lämpömittari näytti +25 astetta. Busseja oli peräti kaksi kappaletta ja se, jolla itse matkustin oli varsin uusi ja hyvin ilmastoitu. Matkustajia mahtui molempiin paljon. Sekään ei ole itsestään selvää, että mahdut bussin kyytiin. Nimittäin pari kesää sitten Abiskosta pois lähtiessä eivät kaikki matkustajat mahtuneet bussin kyytiin ja osa jäi maantien varteen!

Varusteista

Minulla oli mukana jokseenkin samat varusteet kuin aiempina kesinä. Tällä kertaa en tarvinnut olleenkaan: sadehousuja, kuoritakkia, hyttyshattua, hyttysmyrkkyä, köyttä, hanskoja, pipoa, säärystimiä ja fleecehupparia. Säärystimiä ei ollut tarkoitus alunperin ottaa mukaan, mutta tungin nekin rinkkaan viime hetkellä. Jatkossa en niitä varmasti enää ota mukaan. Tosin näin monen ihmisen kävelevän säärystimet jalassa. Varmaan makuasia haluaako niitä käyttää.

Teltan ohella minulla oli erillinen aluskangas, joka oli Helsportin mallistosta juuri tälle teltalle suunniteltu. Se painaa 500 grammaa. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen, että kannoin myös erillistä aluskangasta mukanani, yöllä nimittäin maasta huokui paljon kosteutta. Lisäksi kangas peitti maan absidien osalta, joka sekin oli mukavuustekijä. Tämän ohella minulla oli vielä paksu avaruuslakana, jota käytin yöllä makuualustan alla ja päivällä istuinalustana.

Keittovarusteista mukana oli kahvipannu, yksi kattila ja paistinpannu kattilan kanneksi sekä Micro Pocket Rocket ja 230 gramman kaasusäiliö. Kahvipannu on hyvä olla matkassa, jos on kahvin ystävä ja yöpyy ruuhkaisissa kämpissä. Vedenpuhdistanta en ottanut mukaan.

Vaatetus

Vaatetuksen osalta mukana piti olla pitkähihaisia paitoja sekä lyhythihaisia. Minulla oli peräti kolme pitkähihaista merinovillapaitaa, kaksi olisi riittänyt. Sää vaikutti alkuun niin kylmältä, että otin varmuuden vuoksi useamman pitkähihaisen. Niiden lisäksi oli vielä kaksi lyhythihaista merinoa sekä fleecehuppari. Fleecehupparia en tarvinnut. Lisäksi merinovillakalsarit olivat joka telttayö jalassa ohuiden merino-linersukkien ohella, joita en pitänyt kävellessä jalassa ollenkaan. Takkeja minulla oli tavalliseen tapaan kolme. Fjällrävenin Greenland-takki, kuoritakki ja Joutsenen iso taukotakki. Tuo Fjällrävenin takki on minusta paras mahdollinen, koska se hengittää ja suojaa tuulelta. En vahannut sitä ollenkaan ennen reissua. Aiempina kesinä on ollut niin kylmä, että on joutunut kävelemään kaksi takkia päällekkäin tai jopa villapaita päällä. Untuvatakki oli myös ihana iltaisin. Vaikka päivät olivat helteisiä, olivat illat tosi viileitä.

Housujakin minulla oli kahdet Fjällrävenin Keb-mallistosta. Olin ottanut viime kesästä opiksi ja investoinut katkolahkeisiin vaellushousuihin. Minusta on myös ihana vaihtaa illalla puhtaat ja kuivat housut jalkaan, kun on saanut leirin pystyyn ja käytyä pesulla. Näitä ”iltahousuja” en tällä kertaa käyttänyt kävellessä ollenkaan. Minusta nämä Fjällrävenin housut sopivat parhaiten melko lämpimään keliin. Mutta jos lämpötila on alle +10 käyttäisin paksumpia housuja, koska tunturituuli on usein hyytävän kylmä. Aiemmin minulla on ollutkin Haglöfsin jämäkämmät housut matkassa, mutta ne jäivät tällä kertaa kotiin.

Tavalliset villasukat on tietysti myös hyvä olla mukana. Vaellussukat olivat myös merinovillaa ja toimivat paljon paremmin kuin tekokuitusukat. Sukkia minulla oli kolme paria sekä linersukat.

Etukäteisinfo

Ennen vaellusta seurasin kuumeisesti päivityksiä Facebookin Kungsleden-sivulta sekä STF:n kämppien omilta sivuilta. Lumitilanteesta sai melko hyvin tietoa. Tosin näihin päivityksiin ja ihmisten kommentteihin kannattaa kyllä suhtautua varauksella. Itsekin kuvittelin, että reitti olisi ollut paljon märempi ja lumisempi. Toisaalta koska sää lämpeni nopeasti, muuttuivat olosuhteet myös nopeasti.

Kaikkialta ei informaatiota ole kuitenkaan saatavilla etukäteen. Tänä kesänä näin elokuussa Narvikin alueen yhdistys on vasta nyt päivittänyt Facebook-sivuilleen tiedon, että Paurohyttan ja Röysvattnhyttan väliseltä vesistöosuudelta puuttui toinen vene. Toinen vene tuotiin paikalle 18.8. Jos sattui vaeltamaan tuota reittiä aiemmin kesästä ja vene olikin toisella puolen salmea, ei kai auttanut muuta kuin lähteä kiertämään järveä… Kalottireitillä on siis mahdollista kaikenlaiset yllätykset, joihin voi olla vaikea varautua etukäteen. Ylimääräistä aikaa on hyvä varata tästäkin syystä.

Tjäktjajåkka – Kebnekaise

En nukkunut kovin hyvin edellisen päivän seikkailun jälkeen. Päivä valkeni aurinkoisena ja lämpimänä, taivas oli pilvetön. Aamupalaksi söin loput edellisen päivän risotosta ja poronkäristyksestä. Ruoka ei illalla maistunut, mutta ei se tuntunut maistuvan aamullakaan. Tarjosin tätä samaista ruokaa Sälkan kämpällä toiselle suomalaiselle vaeltajalle ja hän kyllä kehui sitä kovasti, tuolloin minuunkin ruoka kyllä vielä upposi.

pajukko
Saavuin kuvassa näkyvän pajukon kautta saamelaiskylään

Pakkasin kamppeet. Tarkoitus oli päästä suorämeen yli STF Singin kämpälle ja jatkaa siitä Kebnekaise fjällstationille. Pääsin helposti eteenpäin omalta pikkusaarekkeeltani, mutta heti tämän jälkeen edessä olikin kahlaus ja tämän jälkeen suota ja pajuryteikköä. Suo oli todella vetinen, joten parasta oli kävellä ihan crocseissa. Yes. Tunsin itseni ihan Indiana Jonekseksi, kun rämmin eteenpäin itseni korkuisessa pajuviidakossa, missä jalat upposivat reilusti nilkkoja myöten suoveteen. Löysin onneksi porojen tai hirvien polun, jota pitkin oli hieman helpompi kävellä. Tästä osuudesta minulla ei ole yhtään valokuvaa, luonnollisesti. Pääsin lopulta saamelaisten kylään, sain huuhdottua jalat ja laitoin vaelluskengät jalkaan. Tästä oli aivan lyhyt matka Singin kämpälle.  Helpotus oli suunnaton, kun pääsin taas Kungsledenille, kantavalle maalle. Olin todella ärtynyt ja halusin vain päästä mahdollisimman pikaisesti Kebnekaiselle ja kotiin.

gammi

Singi
Singissä

Sää oli mahtava, aurinkoinen ja helteisen kuuma. Se piristi kyllä mieltä. Päivän matkakaan ei Singin kämpältä ollut mahdottoman pitkä ja se oli helppokulkuista polkua. Ihmisiä ei kulkenut jonossa, vaan nyt oli selvästi väljempää. Yritin nauttia ja edetä rauhalliseen tahtiin. Pysähdyin lepäämään useasti ja ottamaan aurinkoa. Vastaan tuli jonkin verran myös lapsiperheitä.

Kovassa helteessä ruokakaan ei maistunut. Rinkan lämpömittari näytti +30. Tänä päivänä minulla olikin oikein ultra-urheilijan eväät: energiageeli, energiapatukka ja sipsejä, joita olin kantanut Sälkasta asti. Näillä eväillä ja vedellä pärjäsikin ihan hyvin Kebnekaiselle asti, jonne saavuin joskus klo 16. Kilometrejä kertyi reilu 16. Kebnekaise oli minulle vaelluksen henkinen päätepiste. Olen joskus aiemmin jo käynyt Kebnekaisella (ja sen huipulla) ja viimeinen etappi Kebnekaiselta Nikkaluoktaan ei ole mitenkään erityistä vaellusmaastoa.

Paikka kuhisi väkeä ja suuntasin respaan varaamaan itselleni ravintolaillallista ja ostamaan telttapaikkaa. Hurjan helteisen päivän jälkeen oli taas ihana päästä saunaan ja suihkuun. Telttapaikan löysin aika kaukaa, tasaista maastoa ei tainnut olla missään. Täällä tapasin vielä tanskalaisen pariskunnan, joka lähti matkaan samaan aikaan Abiskosta kuin minä. He olivat kierrelleet Nallo- ja Vistasstuganin suunnalla. Kebnekaiselta Nikkaluoktaan he olivat päättäneet siirtyä helikopterilla. Se varmasti olikin paras valinta.

kebnekaisella
Jipii! Kebnekaisella oli jo helppo hymyillä

Kebnekaisen vanhaosa on todella viehättävä ja siellä viettäisi miellään enemmänkin aikaa. Tosin silloin kun ihmisiä on vähemmän. Söin illalliseksi erinomaisen kolmen ruokalajin menun ja otin sen kylkeen vielä viinipaketin. Jälkiruokaviininä tarjottu port-viini oli varmasti parasta portia, mitä olen koskaan maistanut. Ruotsissa osataan kyllä panostaa ruokaan, juomiin, palveluun ja tunnelmaan. Ihana viimeinen illallinen tällä vaelluksella.

Hukejaure – Tjäktjajåkka

Vaelluksen kuudes aamu alkoi kesäisenä ja lämpimänä. Keli oli aurinkoinen. Aamupala oli tällä kertaa mysliä veden kera, suklaata ja taateleita. Mieltäni askarrutti tuleva etappi kohti Singiä. En halunnut kävellä Singiin samaa reittiä kuin olin edellisenä päivänä kävellyt Sälkasta Hukejaureen. Rantakivikot, lumi ja kahlaaminen ei houkutellut uudestaan. Hukejauresta pääsi kuitenkin Singiin Sälkatunturin kiertämällä, epävirallista kesäreittiä pitkin. Olin jo viime kesänä huomannut pikkukyltin ennen Hukejaurea, joka osoitti kohti Singiä. En ollut täysin varma, minne sveitsiläiset olivat matkalla. Arvelin heidänkin suuntaavaan Singiin. Sveitsiläiset olivat opastetulla vaelluksella ja arvelin, että heidän oppaansa varmaankin tuntee reitin ja ei veisi asiakkaita ihan minne tahansa. Mielessäni kummitteli tietysti Alesjauressa kuulemani tieto huonosta sillasta.

Kaisejaure

Kaisejaure2

Matkaan pääsin n. klo 9. Jonkin matkaa Hukejauresta käveltyäni näin telttailijoita pienen lammen rannalla.  Muutaman kilometrin jälkeen polku erkaantui kohti Singiä. En nähnyt jalanjälkiä lumikentällä, jota pitkin kuljin. En voinut olla varma olivatko sveitsiläiset kuitenkaan kääntyneet Singin suuntaan.  Polku oli olematon, siellä täällä oli pieniä kivikasoja viitoittamassa suuntaa.  Varmistin kartasta pariinkiin kertaan, että olen menossa oikeaan suuntaan. Jonkin ajan kuluttua näin jalanjälkiä lumella ja päättelin, että kyllä sveitsiläiset kulkivat edelläni.

Singiin

Maasto oli todella karua. Missään ei näkynyt vihreää, lumet olivat vasta sulaneet ja ympäristö hyvin kivinen. Vesistöissä näkyi jäätä. Matka eteni ihan mukavasti, toki kivimerkkejä sai etsiä maastosta todella tarkasti. Aina en kulkenut reitillä, vaan sinne päin. Edessä oli kallioita ja lunta. Reitti nousi ylöspäin ja kulki aivan pienen kalliosolan läpi. Rinkka mahtui sen läpi juuri ja juuri. Pakkauspussit ovat näissä paikoissa kovilla ja naarmuuntuvat kallioissa. Nelivetoakin jouduin varmaan käyttämään. Tästä selvittyäni oli pidettävä pikkutauko ja syötävä välipalaa. Päivä tulisi olemaan pitkä, yli 20 kilometriä.

jainenjarvi

kiipeilyä
Vaelluksen kiipeilyosuus

Sälkatunturin lähestyessä pidin lounastauon iltapäivällä. Tällä kertaa söin Real Turmatin Chili con carnea. Olen tähän asti valmistanut vaellukselle itse chili con carnen, mutta nyt päätin kokeilla valmisversiota lounaaksi. Ateria oli perunapohjainen ja sen joukossa oli kidney-papuja, chiliä ja lihaa. Periaatteessa ihan hyvää, mutta pavut jäivät hieman jauhoisen koviksi. Itse tehdyssä ja kuivatussa chili con carnessa pavut ennallistuvat joka kerta pehmeiksi. En välttämättä toista kertaa söisi kyseistä ateriaa.

 

Kivikkoista

RealTurmat
Real Turmatin Chili con Carnea

Lounaan jälkeen edessä oli kivikossa kävelyä ja nousua ylemmäs. Lunta oli taas paljon. En aina nähnyt sveitsiläisten jälkiä. Reittiä oli vaikea hahmottaa. Tuntureiden välistä pilkottivat myös Kebnekaisen huiput. Ilma muuttui aurinkoiseksi ja lämpimäksi.  Ylhäällä oli paljon lunta ja vaarallisia lumilippoja. Tässä kohtaa polku hävisi kokonaan. Kartassa se näytti laskeutuvan kohti laaksoa. Jatkoin kuitenkin korkeuskäyrän mukaan kävelyä melko jyrkissäkin lumisissa rinteissä.  Kävelin melko pitkään rinnettä pitkin. Kaukaisuudessa pilkahti myös rakennuksia. Olin matkalla oikeaan suuntaan, sillä tarkoitus oli kävellä kohti saamelaiskylää. Satuin vilkaisemaan myös alaspäin ja näin lumella jalanjälkiä. Päätin lähteä seuraamaan niitä ja lopulta näin myös pienen kivirykelmän. Nyt vain piti päästä Tjkäjktjajåkkalle. Aurinko paistoi niskaan paahtavan kuumasti, myös jalat tuntuivat palavan. Auringolta olikin pakko suojautua takilla ja lahkeilla. Matka tuntui pitkältä. Lopulta näköpiiriin tuli vanha poroaita, tästä ei olisi enää pitkä matka joelle ja sillalle.

lisääkiviä

jäistä

lippa

laakso
Laakso johdatti kohti Tjäktjajåkkaa ja Singiä

Lopulta näin Tjäktjajåkkan ja alempana häämötti myös silta. Sillalle käveleminen olikin helpommin sanottu kuin tehty. Polku päättyi järkyttävään kallio- ja suolabyrinttiin. Korkeita, äkkijyrkkiä pudotuksia, vettä, suota ja pajukkoa. Tuhrasin tässä kohtaa varmasti tunnin yrittäen etsiä sopivaa reittiä kohti siltaa. Kovan resuamisen jälkeen pääsin lopulta sillalle, jonka yläpuolella oli upeita vesiputouksia ja alapuollella todella kova virta, joka jatkui koskena.  ”Silta” oli toki paikoillaan, ainut vain että siinä ei ollut mitään minkä päällä kävellä! En todellakaan voinut kuvitella yrittäväni sillan yli millään tapaa painava rinkka selässäni. Totta kai olin aivan kauhuissani, että miten selviäisin. Jos olisin tämän tiennyt, olisin jo kauempaa ylhäältä valinnut reitin aivan toisin. Sillan jälkeen joen ylittäminen oli täysin mahdotonta. Ei auttanut muu kuin lähteä virran suuntaisesti etsimään parempaa ylityspaikkaa. Joessa oli pieniä hiekkaisia saarekkeita. Kahlasin ensimmäiselle ja yritin tämän jälkeen kävellä virran poikki. Mahdotonta. Jatkoin eteenpäin toiselle saarekkeelle. Tässä kohtaa taas syvyyttä oli aivan liikaa. Palasin takaisin ensimmäiselle saarekkelle ja yritin taas ylitystä. Etenin niin pitkälle, että vettä oli reippaasti yli reisien. Virta oli todella kova ja tuntui, että kaadun sen mukaan hetkenä minä hyvänsä. Onnistuin kuitenkin palaamaan saarekkeelle taas takaisin. Vesi oli todella kylmää ja jalat alkoivat oikeasti jäätyä. Ei auttanut muu kuin jatkaa virran suuntaan alaspäin. Palasin toiselle saarekkeelle, jonka halki kävelin ja kahlasin taas lisää kolmannelle saarekkeelle. Tässä kohdin virtaa oli vähemmän ja joki leveni. En muista tarkalleen kuinka monen hiekkasaarekkeen kautta kävelin.  Yritin ajatella, että jossain kohtaa on pakko olla matalampaa ja vähemmän virtaa. Lopulta löysin niin leveän kohdan, jossa vesi ulottui vain polviin. Pääsin valtavirran yli pienelle hiekkasaarekkeelle, jonka toisella puolen alkoi suo ja pajuryteikkö. Olin kahlannut kokonaisuudessaan varmaan noin tunnin ajan.

silta

tjaktjajokka1
Tjäktjajåkka

Päädyin saarekkeelle, joka oli lähes vastapäätä STF Singiä. Olin aivan poikki ja en kerta kaikkiaan enää halunnut lähteä ylittämään suo- ja pajuryteikköä. Se olisi seuraavan päivän murhe. Päätin pystyttää teltan joen äärelle hiekkasaarekkeelle. Näköalat olivat toki hienot ja tällä kertaa sain olla varma, että kukaan muu ei olisi lähellä telttailemassa. Jos olisi alkanut sataa tai joen vesi olisi alkanut nousta, olisi minulle toki käynyt huonosti. Jos joen vesi olisi yhtään noussut, olisi teltta kastunut. Olin tietysti tyytyväinen, että sain juomavettä ja pääsin peseytymään näin helposti.

privateisland (2)
Idyllinen ilta pienellä saarekkeella

Joen ylitys nostatti tietysti adrenaliinia. Pystytin äkkiä teltan, lämmitin vettä ja laitoin sienirisoton ja poronkäristyksen tekeytymään. Tämän jälkeen suuntasin jokeen pesulle. Olin tietysti jo turtunut kylmään veteen, joten siinä peseytyminen ei tuottanut vaikeuksia. Sain pestyä hiuksetkin jäätävän kylmällä vedellä. Olo oli helpottunut, kun olin selvinnyt pahimmasta, en kaatunut ja olin löytänyt sopivan ylityskohdan. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä, miten sveitsiläiset tulivat joen yli. Oliko heillä venekyyti? Jos he olivat kahlanneet, mistä he olivat kahlanneet? Ja jos he olivat jollain ihmekonstilla ylittäneet sillan, miten he olivat sen tehneet? Seurueessa oli 60- ja 70-vuotiaita henkilöitä. Minun on vaikea kuvitella, että nämä harmaahiuksiset naiset olisivat jotenkin onnistuneet sillan ylittämään. Muutenkin reittivalinta vaikutti minusta oudolta, ajatellen, että kyseessä oli kaupallinen vaellus.

tjäjktjajoka
Tjäjktjajåkka, jonka yli kahlasin tästä kohtaa

Suon takana oli saamelaisten kylä ja yhden talon pihapiirissä näkyikin liikettä. Mies kävi hakemassa ämpärillä vettä, joten mitä ilmeisimmin edessä olisi jonkinlainen uoma. Päättelin, että edessä ei voisi olla enää valtavaa virtaa, vaan jokin pieni sivupuro. Seuraavallekin päivälle olisi siis tiedossa haastetta.

Kävelin yli 22 kilometriä ja telttaa aloin pystyttää ennen klo 20. Erämaassa tulee eteen yllättäviä tilanteita ja kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Onneksi tästä haasteesta selvisin kunnialla.

EDIT

Ilmeisesti kuvassa näkyvä silta ei olekaan se joka on merkitty karttaan, kuten toinen reitin kävellyt ruotsalainen vaeltaja kertoi kommentissaan. En vain nähnyt, että polku olisi jatkunut ylemmäs. Näin vain, että kivimerkinnät johtivat kohti sokkeloista kallio- ja suolabyrinttiä. Tämä osaltaan selittää sen, että sveitsiläiset olivat pääseet joen yli ongelmitta. Mikäli joku päätyy tätä reittiä kävelemään, kannattaa siis etsiä siltaa vesiputousten yläpuolelta!

Sälka – Hukejaure

Vaelluksen viides aamu alkoi aurinkoisena ja lämpimänä. Aamupala oli jälleen puuroa, marjakeittoa ja kuivattuja marjoja sekä kahvia. Puurohiutaleiden joukkoon olin jo kotona lisännyt chia-siemenet ja suolan, ja pakannut puuroainekset erillisiin pusseihin. Aamutoimet sujuivat jokseenkin hitaasti ja kävin ennen lähtöä vielä kaupassakin. Matkaan pääsin n. klo 9.40.

Sälkalähtö

Pilvet olivat hälvenneet ja mahtava lumihuippuinen Sälka-tunturi näkyi muiden tuntureiden lomasta. Jälleen kerran matka alkoi lähes jonossa marssien. Mieleeni tuli se ainoa kerta, kun olen Nuuksion kansallispuistossa vieraillut. Kaukana horisontissa näkyi kuinka mustat pisteet etenivät kuin muurahaiset. Fiilis oli kuitenkin hyvä, sillä aurinko lämmitti ja noin neljän kilometrin jälkeen Kalottireitti erkaantuisi Kungsledenistä! Matkaa olisi kuitenkin edessä yli 20 km.

Sälkatunturi
Sälkan huippu pilvien peittämänä
Silta1
Norjassa tällaisessa kohtaa tuskin olisi siltaa ollenkaan
Etappi Sälkasta Singiin on varmasti maisemallisesti upea, minulta se jäi kuitenkin pääosin näkemättä. Vapauden tunne oli hieno, kun saavuin Hukejauren polun risteykseen. Polku oli todella pieni verrattuna Kungsledenin baanaan. Kuinka ollakaan kuitenkin jonkin matkan päässä näin täälläkin teltan. Vastaan tuli aivan uskomattoman turkoosin värinen joki ja riippusilta. Sillan jälkeen oikeastaan Hukejaureen asti polkua oli vaikea havaita, paikoitellen se hävisi kokonaan. Tuttu juttu viime kesän vaelluksella. Suunta oli kuitenkin selvä ja reitti seurasi upeaa jokea, jossa oli tuon tuosta hienoja könkäitä ja kuohuja. Oltiin taas selvästi ylempänä ja luntakin oli paljon reitin varrella. Samaten arveluttavia lumisiltoja. Reitti kulki monta kilometriä tunturin kuvetta pitkin, reittimerkinnät olivat olemattomat.

Silta2 (2)
Tässä kohtaa polku näkyi vielä varsin selväpiirteisenä
joki

merkki (2)
Luonnonvoimien edessä joutuu yksi jos toinenkin taipumaan
Iltapäivällä päätin pitää lounastauon pienen vesiputouksen äärellä. Tällä kertaa söin RealTurmatin Lapskous-aterian. Päivällä olisi sen verran paljon pituutta, että energiaa tarvitsisi kunnolla. Hieman koko ateriapussin syöminen kyllä tökki.

pannu
Lounaspaikka
Tämän jälkeen reitti seuraili tunturijärvien ketjujen rantoja. Kuinka ollakaan vastarannalla oli teltta ja järvellä kaksi ihmistä kumilautalla kalassa. Epäilemättä nämä järvet ovat todella hyviä rautuvesiä. Reitti muuttui melko haastavaksi järvenrannassa. Edellisen päivän pikkukivikko ei  ollut mitään tähän verrattuna. Kaiken lisäksi rantakivikko oli sääskien suosima pesimäpaikka. Niitä oli mustana pilvenä, mutta ilmeisesti nämä olivat juuri päässeet siivilleen, eivätkä vielä pistäneet ollenkaan. Edessä oli jonkin ajan päästä joen ylitys kahlaamalla. Joki oli todella leveä, joten vesi ei ollut kovin syvä. Siitä selvisi helposti crocsit jalassa. Tämän jälkeen päivä jatkuikin lähes kokonaan lumessa tarpoen. Onneksi lumi oli kantavaa. Sen verran märkää se kuitenkin oli, että kengät alkoivat kastua. Järvissä seilasi vielä jäälauttoja.

polku
Kivikossa käveleminen oli hidasta
Kartta (2)
Välillä piti lukea myös karttaa
kahlaus
Ensimmäinen kunnon kahlauspaikka
Reitti nousi koko ajan ylemmäs yli 900 metriin ja lunta oli edelleen paljon sekä jäätä järvissä entistä enemmän. Sulamisvesiä oli paljon ja jouduin ottamaan kengät pois useamman kerran, että pääsin jokien yli. Tämä tietysti hidastaa matkantekoa. Maisemat alkoivat olla jo hieman tutun näköiset. Odotin malttamattomana milloin saapuisin kyltin luo, jossa polku kääntyisi kohti Gautelishyttaa. Olisin silloin saavuttanut viime kesän osuuden, josta vaellus Kalottireitillä alkoi. Viime kesänä lumesta ei ollut tietoakaan näillä korkeuksilla ja muistan kuinka pienen lammen ranta oli ihanan vihreä ja olisi houkutellut telttailuun. Viimein tuttu kyltti tuli näköpiiriin! Koin pientä voittajafiilistä! ”Tehtävä” olisi tämän vaelluksen osalta tällä erää suoritettu, vielä piti toki päästä takaisin Kiirunaankin, missä auto odotti. Hukejaurelta olisi ollut kätevintä suunnata Ritsemiin, mutta en halunnut enää uudestaan sitä osuutta kulkea.

Tunteet vaihtelivat kyllä laidasta laitaan päivän aikana. Aamupäivän ”elämä on ihanaa” -tunne vaihtui päivän mittaan väsymykseen ja ärtymykseen. Rinkka painoi ja maasto oli haastavaa. Kahlaaminen illan päälle tuntui myös ylimääräiseltä vaivalta.

lunta

jäätä

kyltti

Koska lunta oli paljon ja maasto muutenkin kivikkoista ja märkää, jatkoin matkaa edelleen kohti Hukejauren kämppää. Sveitsiläiset olisivat siellä todennäköisesti. Vastaan tuli veden poispaikoiltaan siirtämä silta, joka oli samassa tilassa jo viime kesänä. Virtaavan veden päällä oli vain kaksi kiikkerää lankkua, ja viime kesänä tämä ylitys tuntui minusta hieman hankalalta. Nytkin jouduin rohkaisemaan itseäni. Sain siirrettyä toisen jalan lankulle, joka heilui. Olin hetken aikaa jo perääntymässä takaisin, mutta sain käskettyä itseäni siirtämään myös toisen jalan lankulle. Kuinka ollakaan kaikki sujui ihan hyvin.

maisema
Hukejaure
Ylhäältä oli upeat näköalat Hukejaurelle sekä Kaisejaurelle. En ollut uskoa silmiäni, kun näin, että Hukejaure oli toisesta päästä jään peitossa ja Kaisejaure kokonaan jäässä (23.7.2017)! Ilta-aurinko oli kuitenkin uskomaton. Viime kesänä maisemia ei juurikan näkynyt, sillä tunturit olivat pilvien peittämät. Tämä ilta oli jotain muuta. Olin todella iloissani, että en ollut jäänyt telttailemaan ylemmäs. Kauempaa näin järven rannassa ihanteellisen telttapaikan. Kun pääsin lähemmäs erotin rannassa teltan. Olin ihmeissäni, että täälläkin oli teltta. Kämpän savupiipusta nousi savua, joten päättelin sveitsiläisten olevan siellä. Päätin, että jään telttaan järven rantaan. Onneksi löysin törmän toiselta laidalta sopivan telttapaikan ja emme olleet näköyhteydessä toisen telttaporukan kanssa.

Perille päästyäni laitoin äkkiä veden kiuhumaan ja indonesialaisen pataruoan hautumaan. Kun olin saanut ruoan tekeytymään, aloitin vasta teltan pystytyksen. Pääsin perille joskus klo 20.30. Aurinko paistoi uskomattoman kirkkaasti ja oli edelleen pidettävä aurinkolaseja. Arktinen kesä parhaimmillaan! Olisinpa vain ollut perillä hieman aiemmin, niin olisin päässyt nauttimaan pidempään tästä upeasta illasta ja maisemasta. Järven päästä avautui näköala suoraan kohti Norjan tuntureita. Näköala oli paljon parempi kuin kämpästä käsin. Ei muuta kuin pulahtamaan myös tähän järveen, jossa oli vielä jäätä.

keskiyönaurinko

Kilometrejä tälle päivää kertyi 22. Kalottireittiä olin siis taivaltanut noin 85 kilometriä. Kieltämättä osuus Hukejaurelta Röysvattniin on tähän asti kuljetusta Kalottireitistä hienoin, omasta mielestäni.

 

 

Alesjaure – Sälka

Telttayö Alesjaurella oli melko kylmä, vain +2 astetta. Kolmen vuodenajan untuvapussilla kyllä pärjäsi oikein hyvin. Kuulin myöhemmin Tjäktjassa ja Sälkassa, että moni nainen oli palellut teltassa ensimmäiset yöt ja yöpyi sen tähden myöhemmin kämpissä. Aamu alkoi aurinkoisena ja melko lämpimän tuntuisena. Aamupalaksi söin mysliä ja kahvia. Päivän etappi olisi Tjäktjastugalle asti.

Alesjaurestugalle oli matkaa parisen kilometriä. Paikka oli huomattavasti suurempi kuin Abiskojaure. Siellä oli kaupan ohella myös kahvila sekä iso sauna. Juttelin hetken kämppäemännän kanssa, joka kertoi että retkeni viimeinen silta oli aika huonossa kunnossa ja että pahimmassa tapauksessa päätyisin Kaitumiin asti, jos en pääsisi joen yli. Totesin hänelle, että pääsen varmasti jotenkin sillan tai joen yli. Ajattelin että silta olisi varmaan samanlainen kuin mitä Norjassakin oli ollut.

alesjaurestuga

Pidin juoma- ja lepotauon kahden kilometrin välein. Rinkka oli pakko saada pois selästä tasaisin väliajoin. Päivä oli myös huomattavasti lämpimämpi kuin aiemmat. Tarkenin shortseissa ja t-paidassa.  Alesjauren ympäristössä telttoja oli hurjan paljon, voisi puhua ihan telttakylästä. Kuulinkin, että kämpissä oli yöpynyt hyvin vähän ihmisiä ja moni oli saanut oman neljän hengen huoneen.

Samassa rytmissä näytti vaeltavan useampi seurue ja reitin varrella ohittelimme vuoron perään toisiamme, osan kanssa yövyimme myös samoissa paikoissa. Kansallisuuksien kirjo oli runsas. Saksalaiset ja sveitsiläiset taisivat olla ruotsalaisten ohella suurimmat kansallisuudet. Suomalaisiakin polulla näki. Matkaa taittoi myös yksi toinen suomalainen nainen yksinään. Kungsledenillä pääseekin oikeaan kielikylpyyn, jos majoittuu kämpissä. Puhuin vuoron perään ruotsia, saksaa, englantia ja ranskaa. Espanjaakin olisi ollut mahdollisuus harrastaa. Kieli-ihmiselle tämä vaellus onkin oiva tapa verestää kielitaitoa.

Eksoottisin vaeltaja oli varmasti eräs korealainen nainen, jolla oli vain pieni reppu. Valtavaa makuupussia hän kantoi kädessään, milloin se taas roikkui rinnan päällä. Hän eteni suurin piirtein samaa vauhtia kuin minä ja määränpäänä hänellä oli Hemavan. Upea suoritus, mikäli hän Kungsledenin loppuun asti jaksaa kävellä. Jotenkin tuli sellainen vaikutelma, että hän ei välttämättä tiennyt tarkalleen mihin oli ryhtynyt. Yhden joen ylitin samaan aikaan hänen kanssaan. Joessa ei ollut siltaa, mutta toisaalta kenkiäkään ei tarvinnut riisua. Oli aika hurjan näköistä kun hän hyppeli kiveltä toisella makuupussi kädessään.

tjkatjalle

Reitti Alesjaurelta Tjäktjaan oli kaunis ja helppokulkuinen lukuunottamatta lopun nousua yli 1000 metriin. Matkan varrella oli siltoja ja puroja. Matkaa Alesjaurestugalta kertyi noin 15 kilometriä. Oma päivämatkani oli hieman pidempi. 1000 metrissä alkoi olla myös lunta. Olin juuri ennen reissuun lähtöä nähnyt Facebookissa kuvia Tjäktjapassetista, joka näytti erittäin lumiselta. Viime tingassa pakkasin mukaan myös säärystimet tätä osuutta ajatellen. Myöhemmin ne osoittautuivat täysin turhiksi.

Saavuin Tjäktjastugalle ennen klo 16. Sinne päästääkseen piti ylittää riippusilta, joka oli melko epämiellyttävä. Silta oli hieman vinossa ja heilui melko paljon. Olin kahden vaiheilla yöpyisinkö teltassa vai kämpässä. Tuuli tuntui todella kylmältä ja kämpän ympäristö oli myös hyvin kivinen. Teltta olisi kannattanutkin pystyttää jonnekin kauemmas. Päätin, että viettäisin tämän yön kämpässä vaikka tässä kohteessa saunaa ei ollutkaan. Tjäktja on pienin kämppä Abisko – Singi välillä. Siellä ei ole myöskään kauppaa. Tällä kertaa petipaikat tulivat täyteeen ja niiden lisäksi  neljä henkeä joutui yöpymään patjoilla keittiössä ja siinä makuusalissa, jossa itse majoituin.

tjaktjalla
Raikas iltapulahdus tässä joessa. Untuvataukotakki oli tälläkin vaelluksella ehdottomasti tarpeen.
Päivän illallinen oli Real Turmatin Viltgryta, joka oli peruna-poropataa. Se on maistelemistani Real Turmatin ruoista tähän asti paras.

Yöllä oli vaikea saada unta, sillä kaksi vanhempaa ruotsalaista rouvaa kuorsasivat todella kovaan ääneen. Korvatulpistakaan ei ollut hyötyä. Meitä oli kymmenen henkeä kahdeksen hengen huoneeessa, kukaan huoneessa yöpyneistä miehistä ei kuorsannut. Jonkun kännykän herätys vielä soi klo 5.30 ja ensimmäiset nousivat jo klo 6. Itsekin päätin nousta kuuden jälkeen, koska en saanut enää unta.

Minulla oli matkassa oma kahvipannu, joka osoittautui todella tarpeelliseksi myös näissä kämpissä, joissa oli vain yksi pannu. Kukaan muu tosin ei näyttänyt valmistavan kahvia jauhetusta kahvista, kuten minä. Oma päiväni ei kuitenkaan käynnisty ilman oikeaa kahvia. Aamupalaksi söin kaurapuuroa kuivattujen marjojen ja BlåBandin marjakeiton kanssa.

siltatjaktja
Tjäktjan riippusilta

kohti tjaktjapassetia
Kohti Tjäktjapassetia
Päivän etappi oli Sälkastugalle asti, jossa oli kauppa ja sauna. Riippusilta piti taas ylittää, jotta pääsi reitille. Polku oli täysin lumen peittämä, mutta onneksi se oli pääosin täysin kantavaa. Nousu Tjäktjapassetille oli varsin maltillinen verrattuna edellisen päivän melko kovaan loppurutistukseen. Ylhäällä oli myös pieni tuulensuojatupa.

r2d2
”Vaelluskaverini R2D2”  saavutti myös Tjäktjapassetin (1150 mpy)

Tämän jälkeen edessä oli vain alamäkeä ja tasamaata Sälkaan asti. Reitti kulki pääosin laaksoa pitkin jokea seuraillen. Tuntui, että alan olla jo aika ”turtunut” näihin maisemiin, sillä jokilaaksot ja tunturit eivät juuri poikenneet aiempien kesien maisemista.

markaa
Alempaa lumet olivat vasta sulaneet (22.7.2017)
Ilma oli edelleen lämmin ja aurinkoinen ja taivalsin shortsit ja t-paita päällä. Tänä päivänä kaivoin myös ensimmäistä kertaa esille retkikeittimen lounaalla. Matka sujui helposti ja ajattelin että olisi viimein aika juoda myös lämminkuppikeitto voileivän ohessa.

cliffbar
Tyypillinen lounas. Clifbarin valkosuklaa-macadamia energiakeksi oli todellinen herkku.
Reitti oli melko mutainen. Aina välillä piti ylittää jokunen puro. Joku ruotsalainen mies päätti ottaa asiakseen ”varoittaa” minua muutamasta lumisillasta. Kysyin häneltä ovatko ne vaarallisia ja hän totesi niiden sortuneen vähän. Mies oli tulossa Sälkan suunnasta. Olin hieman ihmeissäni, sillä nämä muutamat kohdat missä lunta vielä oli itse Tjäktjapassetin jälkeen eivät olleet mitään verrattuna siihen, missä olin jo aiemmin päivällä kulkenut. No mukavaa kuitenkin, että hän kantoi huolta.

pikkusilta2

polkua
Osa reitistä kulki kivikossa
Viimeiset kilometrit Sälkaan tuntuivat pitkiltä. Kämppäkään ei tule näkyviin kuin vasta 500 metrin päässä. Olin päättänyt, että vietän yön ehdottomasti teltassa, mutta haluan käydä saunassa. Niinpä leiriydyin kämpän läheisyydessä. Olin ensimmäisten joukossa Sälkassa, joten pääsin valitsemaan parhaimmista telttapaikoista. Sälka on oikein hyvä paikka telttailuun, sillä alueella virtaa useita puroja. Mikä parasta kämpän ympäristössä asui riekkoperho, joka tepasteli ihmisistä välittämättä ympäri pihaa.

poikanen

Sälkan kauppa oli varmaan tyyppiä ”medium”, sillä yhtä monipuolinen sen valikoima ei ollut kuin Abiskojauren. Ostin kuitenkin oluen, sipsejä, luomukarkkeja ja Green & Blacks tummaa 70 % suklaata. Melkoista hifistelyä keskellä erämaata. Sälkaankin pakkautui illan mittaan paljon ihmisiä. Majoitustilat olivat täynnä ja telttoja oli varmaan 20 – 30.

Salka
Sälkassa
Sälkan sauna oli miellyttävä, pesutilat melko isot. Ja saunasta pääsi myös suoraan pulahtamaan jäiseen tunturipuroon. Saunavuorot ovat erikseen naisille, miehille ja päivän päätteeksi klo 20 – 21.30 on vielä sekasauna. Suomalaisena sain huolehtia joka kerta niin löylyn lyömisestä kuin puiden ja veden lisäämisestä. Kämppäemäntäkin oli tyytyväinen, kun oli kuullut sveitsiläiseltä naiselta, että saunaan oli tullut suomalainen. Saunassa kuulin myös, että ryhmä sveitsiläisiä oli jatkamassa seuraavana päivänä Hukejaureen, jonne itsekin olin suuntaamassa.

Saunominen oli kyllä aivan parasta! Ja sen päälle vielä saunaolut. Illalliseksi söin sienirisottoa ja poronkäristyksen kera. Valmistin aterian kämpän keittössä, jonka käyttö kuului telttapaikan hintaan. Totesin kuitenkin, että aamupala olisi viisainta valmistaa teltassa, sen verran ruuhkainen kämppä oli, sillä täälläkin ihmisiä joutui majoittumaan patjoilla lattialla. Sälkassa onnistuin puhumaan myös ”hollantia”, josta olin aivan yllättynyt itsekin. Tarkoitus oli puhua saksaa ja käyttää lauseessa kuulemani hollanninkielen sana. Hollantilainen herra sanoi, että ihan hyvää hollantia…

Abiskosta Sälkaan kilometrejä oli kertynyt yhteensä noin 65. Sälka oli upea paikka. Tunturit ympäröivät sitä 360 astetta. Paikkaan kerääntyi senkin tähden varmasti paljon väkeä, koska se oli useamman eri reitin risteysasema.