19 km Kvikkjokkiin

Oli koittanut vaelluksen viimeinen päivä. Matka tuntui kaikkine eri vaiheineen tosi pitkältä. Maisemissa oli myös tapahtunut merkittäviä muutoksia ja sekin osaltaan vaikutti tuntemukseen. Kilometrejäkin oli ehtinyt kertyä ja kartta tuli tutuksi laidasta laitaan.

IMG_2001

Päivän viimeinen venekyyti Kvikkjokkiin lähti klo 16.30, joten piti ottaa varman päälle ja lähteä tarpeeksi aikaisin liikkeelle. Herätys oli klo 6, jotta olisin tien päällä klo 8. Kämppäkavereni oli aikeissa kävellä 7 km etapin seuraavalle kämpälle Njunjesiin. Tarrekaisen ja Njunjesin väliseksi matkaksi on merkitty karttaan 6 km. Tarrekaisen kämpän pihassa oli kaksi kylttiä, joista toisessa välimatka oli 7 km ja toisessa 8 km! Oma kelloni näytti välimatkaksi lopulta n. 7 km.

IMG_1999

Vaikka jalkoja särki, pystyin edelleen kuitenkin kävelemään, särkylääkkeen ja Voltarenin turvin. Mieleen tuli, että pitäisikö vaihtaa crocseihin, mutta sinnittelin vaelluskengillä. Myöhemmin paluumatkalla juttelin parin amerikkalaisen kanssa, jotka olivat myös olleet vaelluksella ja nähneet ihmisillä crocseja ja ihastuneet niihin. He kertoivat kohdanneensa vaeltajan, joka oli vaihtanut kokonaan crocseihin loppumatkan ajaksi. Ilmeisesti muillakin on samoja jalkavaivoja. Toimisikohan crocsien kumisaapasmalli vaelluskenkänä…? Toisaalta lenkkarit voisi olla hyvä olla mukana ja niillä voisi kävellä kaikki  helpot maasto-osuudet.

Viimeinen etappi kohti Kvikkjokkia alkoi horsma- ja koivuviidakossa. Onneksi polku oli kuitenkin kuiva. Vaellusoppaassa tämä Tarrekaisen ja Njunjesin väli on luokiteltu keskivaikeaksi. Vaikeusaste tulee reitin kivikkoisuudesta, joka oli samaa luokkaa kuin edellisen päivän viimeiset kivikkoiset kilometrit. Niin haastava osuus ei mielestäni kuitenkaan ole, että siihen tarvitsisi varata koko vaelluspäivä tai vaikka puolet. Tietysti jos on aikaa ja haluaa ottaa iisimmin, voi Tarrekaisen ja Kvikkjokkin välin kävellä kahdessakin päivässä.

IMG_2006

IMG_2011

IMG_2015
Näkymiä Tarrekaisen suuntaan

Saavuin Njunjesiin hyvissä ajoin ja pidin juoma- ja välipalatauon. Kämpällä ei ollut ketään, kämppäemäntä oli jättänyt lapun, jossa kertoi lähteneensä uimaan. Alue oli vanhaa saamelaisten asuinseutua ja entisaikojen tutkimusmatkailijoiden käyttämä väylä kohti Sulitelman vuoristoa. Pihapiiriin oli johdettu vesi tunturipurosta letkua pitkin. Vedenkantomatka ilman letkua olisi ollut melkoisen pitkä. Sivurakennuksessa näytti olevan myös ulkosuihku.

IMG_2018
Njunjes

Tämän jälkeen maisemat muuttuivat jälleen. Näköpiiriin tuli kuusia ja hillasoita. Bongasin kypsiä marjoja, jotka oli pakko kerätä ja syödä pois. Kuusten näkeminen tuntui kotoisalta, oltiin siis jo aika etelässä. Enää ei kuljettu avotunturissa, vaan metsässä, joka muistutti paljon Lemmenjoen metsiä ja polkuja. Olin ennakkoon ajatellut, että tämä viimeinen etappi olisi ehkä samaa luokkaa kuin esim. Nikkaluokta Kebnekaise väli, mutta tämähän oli paljon parempi! Tuntureita näkyi täälläkin, mutta ne näyttivät vastaavilta kuin Lemmenjoella. Soita ja kuusimetsää oli vuoronperään, kypsiä hilloja sekä hienoja koskia.

IMG_2020

IMG_2025

Njunjesin jälkeen reitti oli tasaista polkua, jota eteni ihan nopeaan tahtiin. Tänäkin päivänä reitille sattui mielenkiintoista nähtävää. Vähän ennen venesatamaa reitillä oli useita siltoja. Ilmeisesti alue on melkoisen tulvan vallassa alkukesästä, sillä samassa paikkaa oli norjalaistyyppinen silta, jonne piti kiivetä tikapuita pitkin sekä ”normaali” silta, jonne ei tarvinnut kiivetä.

Tänään söin evääksi pari snickersiä, pähkinöitä ja kuivahedelmiä. Minulla olisi ollut valmisruokaakin, mutta sitä ei tehnyt yhtään mieli. Kotiin jatkoi matkaansa kolme samaa pussia valmisruokaa, jotka kiersivät myös viime kesän reitin. Melko pitkäkestoista tavaraa…

IMG_2030

IMG_2035

Saavuin venekyydin lähtöpaikkaan hyvissä ajoin, tuntia ennen lähtöä. Viimeiset kilometrit soisessa maastossa eivät tuntuneet mitenkään houkuttelevilta, joten tähän oli hyvä lopettaa. Väsymys peitti alleen suuremman riemun siitä, että olin selvinnyt onnellisesti perille. Kyytiä oli odottelemassa neljä nuorta ruotsalaista naista. Kaksi heistä oli vaeltanut Sultitelmasta Kvikkjokkiin ja toiset taas osan Padjelantaledenistä. Kävimme läpi kokemuksiamme ja puheeksi tuli reitillä menehtynyt mies. Toiset naisista olivat myös kulkeneet miehen ruumiin ohi. Lisäksi uutisia kantautui Sarekin puolelta. Siellä oli samalla viikolla hukkunut mies lähdettyään kahlaamaan joen yli. Erämaa on melko armoton paikka.

IMG_2038
Maalissa

Venekyyti oli kiva kokemus sekin. Kyyti taisi maksaa 200 kruunua. Tarraätnon vesi oli huikean kirkasta, pohja näkyi koko matkan ajan. Varmasti tosi hyvä harjusjoki. Kvikkjokk on viehättävä pieni kylä, jossa asuu noin 20 henkeä. Venesatamasta oli noin kilometrin matka Fjällstationille. En ollut varannut majoitusta etukäteen, mutta onneksi sieltä löytyi vielä oma huone. Paikassa on vanha ja uusi puoli, minun huoneeni oli uudella puolella ja se vaikutti hieman kosteusvaurioista kärsineeltä. Onneksi ei tarvinnut majoittua kuin yksi yö. Suihkut ja vessat olivat jaetut. Fjällstationissa oli kuitenkin ravintola (toisin kuin esim. Ritsemissä), jossa oli tietysti ihana syödä vaelluksen viimeinen illallinen.

IMG_2042

STF:n tapaan ruokaan ja viineihin oli panostettu. Päivän menu oli kolmen ruokalajin ateria. Alkupalaksi oli porotartaria, pääruoaksi kokonainen paistettu rautu ja jälkiruoaksi pannacottaa ja marjoja. Ruoan kylkeen oli vielä suunniteltu oma viinipaketti. Täällä annoskoko oli vaeltajalle sopiva ja ruoka todella hyvää.

IMG_2044
Pääruokaa oli riittävästi 🙂
Mainokset

23 km Tarrekaiseen

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kuumasti vaelluksen kahdeksantena aamuna. Sveitsiläiset jäivät vielä toiseksi yöksi Vaimokiin, joten muita kävelijöitä ei ollut lähdössä Tarrekaisen suuntaan. Jalkapohjien puolesta olisin voinut lopettaa vaelluksen, mutta vielä piti kuitenkin kaksi päivää kävellä.

IMG_1972
Vaimokbakte,  kämppä ja putoukset

Polku kulki rantakivikossa ja tällaisessa maastossa kävely oli melkoista tuskaa. Alun 1,5 km olivat varmasti tämän vaelluksen teknisesti haastavimmat kilometrit, myös hitaimmat. Parin kilometrin päässä kämpästä on myös sopivan tasaisia paikkoja telttailuun. Siellä näytti olevankin teltta ja ihminen, joka kauempaa katsottuna näytti joogaavan tai meditoivan aamuauringossa. Mieleen tuli, että olisi kiva, jos voisi itsekin joskus viettää ns. vapaapäivän vaelluksella eikä kävellä ollenkaan.

IMG_1974

Teltalla oli Ruotsissa asuva suomalainen nainen, joka kertoi viettävänsä lähes kolme viikkoa tunturilomalla ja odotti nyt lapsiaan saapuvaksi Tarrekaisen suunnalta. Hän, kuten pari muuta kohtaamaani vaeltajaa, oli lentänyt Kvikkjokkista helikopterilla Staloluoktaan ja käveli nyt takaisin Kvikkjokkiin. Hän kertoi, että menehtyneen vaeltajan oli ensin löytänyt saksalainen lapsiperhe ja hän vähän sen jälkeen. Hän epäili miehen olleen Saksasta. Kuolleen ihmisen löytäminen on varmasti kenelle tahansa melkoinen shokki ja kokemusta haluaa jakaa muiden kanssa. Myöhemmin kohtasin lisää vaeltajia, jotka olivat kävelleet vainajan ohi. Mies oli ilmeisesti saanut sairaskohtauksen. Hänen rinkkansa oli ollut yksinään polun varrella, josta hän oli vielä jatkanut kilometrin verran kamalassa kivikossa hakemaan apua. Tällainen on kuulemma erittäin harvinaista kesäaikaan, talvella hiihtovaeltajamiehiä kuulemma menehtyy enemmän.

Kivikkoista osuutta oli noin pari kolme kilometriä, jonka jälkeen maasto muuttui helpommaksi. Reitti kulki laaksossa ja oli suhteellisen tasainen. Tämän päivän etappi oli kyllä melkoisen pitkä ja ilmeisesti Tarrekaisen suunnasta tulevat yleensä yöpyvätkin puolivälissä. Jos ei ole kiireinen aikataulu, kannattaa tämä väli kävellä kahdessa päivässä.

IMG_1981

Lounastauon pidin Kurajauren tuulensuojarakennelmassa, joka oli noin puolivälissä matkaa. Tuuli kävi todella kovana, joten sinänsä hyvä, että tällainen mahdollisuus olla sisällä tarjoutui. Söin viimeiset ruispalat, salamit ja juuston sekä lämminkuppikeiton. Aamupäivisin söin energiapatukan, kuivahedelmiä ja pähkinöitä. Välipalojen turvin kevyemmällä lounaalla pärjäsi hyvin.

IMG_1984
Alempana Kurajaure

Tästä eteenpäin matkanteko oli joutuisaa pitkospuita pitkin. Saavuin Gurávággelle, josta avautui upea näköala Tarrekaiselle. Näillä main löytyi yksi palkki kännykkäverkkoa, ensimmäistä kertaa Vaisaluoktan jälkeen. Maasto oli sen verran avoin ja korkealla, joten Kvikkjokkin maston signaali ylsi sinne asti. Alempana kuuluvuutta ei enää ollut.  Tähyilin myös Tarrekaisen kämppää ja metsän keskeltä, aika paljon kauempaa kuin odotin, näkyi pari punaista kattoa.

IMG_1990
Tarrekaise ja alamäki koivikkoon

Tästä alkoivatkin taas uudet haasteet. Joka tapauksessa reitti on näin päin kuljettuna helpompi kuin Tarrekaisesta Vaimokiin. Edessä oli jyrkkä alamäki, korkeuseroa taisi olla reilu 400 m. Vettä ei ole saatavilla tämän laskun / nousun aikana. Reitti laskeutui avoimesta tunturimaastosta jokiuoman koivikkoon, joka oli erittäin rehevä. Välillä sai kävellä tiheässä horsmakasvustossa ja polkua ei näkynyt lainkaan. Vastaan tuli kyltti, jonka mukaan kämpälle oli vielä 5 km. Nämä olivat varmaan koko vaelluksen pisimmät 5 km. Reitti ylitti joen sillan yli, mutta tämän jälkeen alkoivat varsinaiset vaikeudet. Polku oli aivan olematon, kulki pääasiallisesti märässä suossa, jossa ei ollut pitkospuita. Rämeessä tuli vastaan vielä joki, joka piti ylittää kahlaamalla. Hyttysiä oli niin paljon, että piti luovuttaa ja suihkia hyttysmyrkkyä. Vastaan tuli vielä uusi joen ylitys, josta selvisi kivien kautta, mutta polku hävisi ja lähdin kävelemään väärään suuntaan. Edessä oli vain märkää suota. Ei muuta kuin takaisin siihen pisteeseen, josta tulin joen yli. Kengät ehtivät tietysti kastua. Kun olin takaisin siinä paikassa, josta lähdin kävelemään harhaan ja pysähdyin katsomaan tarkemmin, polku erottuikin juuri ja juuri ja kääntyi vasemmalla. Minä olin kääntynyt oikealle. Maan rajassa oli minimaalisen pieni kyltti, jota ei mitenkään nähnyt purolta käsin. Tähän ”eksymiseen” kului varmaan 20 minuuttia. Olin tietysti aika ärsyyntynyt. Lopulta polku yhtyi Padjelantaledeniin, joka oli varsin kivinen.

IMG_1992
Tässä kohdin polku vielä erottuu

Polku oli edelleen haasteellinen kivikon takia. Jalat olivat suossa rämpimisestä mutaiset ja käsivarret verillä hyttysen pistoista. Minua vastaan käveli kaksi nuorta ruotsalaista naista, jotka olivat hyvin trendikkään ja freshin oloiset. Kello oli jo yli kuusi ja mietin, että minne he olivat vielä matkalla. Hyviä telttailupaikkoja ei ihan lähistöllä ollut.

IMG_1994
Oliko tästä joku kävellyt ennen minua???

Ennen seitsemää pääsin viimein Tarrekaiseen. Vaikka ylämäkikävelyä ei juurikaan tähän päivään sisältynyt, oli suossa ja koivuviidakossa kävelyä tullut senkin edestä. Tähän päivään sisältyivät koko vaelluksen epämiellyttävimmät kilometrit.

STF:n nettisivujen mukaan Tarrekaisessa piti olla pieni kauppa. Kysyin kämppäemännältä olisiko hänellä cokista tai olutta, mutta kummatkin tuotteet olivat loppuneet. Aamulla suomalainen nainen oli kertonut, että Pieskehauren kämpästä olivat loppuneet kauraryynit ym. aamupala-ainekset. Näiden kämppien valikoimia ei siis täydennetä kesän aikana. Itse en ottaisi sitä riskiä, että kämppien valikoimat olisivat loppuneet ja ruokahuolto tukeutuisi vain niiden varaan.

Tarrekaisen pihapiiri oli kerrassaan idyllinen. Kämppä oli vanhempaa rakennuskantaa ja samanlainen pohjaratkaisu oli esim. Hukejauressa. Kämpässä oli kaksi osaa, joista toiseen koirat olivat tervetulleita. Toisella puolen oli sveitsiläinen pariskunta ja koirapuolella vanhempi ruotsalainen herra. Ihmettelin, että paikassa ei ollut sen enempää ihmisiä. Päädyin majoittumaan koirapuolelle ruotsalaisen herran kanssa. Makuualkovit olivat verrattain pienet, äänieristystä ei ollenkaan. Jos kaikki petipaikat ovat täynnä, on tunnelma todella tiivis. Kämpän seinässä oli lappu, jossa varoitettiin pihalla nähdyistä kyykäärmeistä. Telttailu ei tuntunut yhtään houkuttelevalta ajatukselta.

IMG_2003

Paikassa ei ollut saunaa, joten pesulle oli suunnattava Tarraureen. Järven vesi oli varmaan +10 asteista. Reippaasti vain järveen, kun vaihtoehtoja ei ollut. Jaloille kylmä vesi teki tietysti hyvää, hiusten pesustakin selvisi.

Kämppäkaverini kertoi, että ennen Kvikkjokkia olisi saatavilla venekyyti. En ollut tietoinen tästä mahdollisuudesta, mutta kämpän seinällä oli lappu, jonka mukaan sesonkiaikana vene liikennöi kolme kertaa päivässä. Olin henkisesti valmistautunut kävelemään myös viimeisenä päivänä 22 km, mutta kun kuulin venematkasta päätin tarttua tähän mahdollisuuteen. Se ei kylläkään lyhentänyt matkaa kuin 3 km. Helpotus oli suuri kun edessä oli enää yksi yö ja yksi päivä kävelyä.

Kartan ja viitoitusten mukaan Vaimokin ja Tarrekaisen väli oli 22 km. Minun matkani oli kuitenkin n. 23. km. Toki kävelin jonkin verran harhaan loppuvaiheessa, mutta arvelen, että etappi on yli 22 km tästä huolimatta.

19 km Vaimokiin

Gunnar kertoi aivan ohimennen edellisenä päivänä, että Pieskehauren ja Vaimokin väliseltä osuudelta oli löytynyt sinä päivänä kuollut mies. Hänen henkilöllisyydestään tai kansallisuudestaan ei ollut vielä tietoa. Poliisi kävi helikopterilla hakemassa vainajan. Aika hurjaa. Olosuhteet olivat kyllä rankat, kuumuus ja jyrkät nousut varmasti ottivat kenen tahansa voimille.

Jalkoja särki edelleen aamulla ja kävely teki kipeää, piti ottaa ibuprofeiinia ja laittaa lisää Voltarenia ennen lähtöä. Etukäteen kartasta katsottuna tämä Pieskehauren ja Vaimokin välinen osuus näytti kaikista rankimmalta. Gunnar vakuutteli, että lopun viimeinen nousu ei olisi tästä suunnasta kuljettuna yhtään niin paha kuin toisin päin.

Kyselin Gunnarilta, miten kämppäisännät pitävät yhteyttä ulkomaailmaan ja hän kertoi, että Ruotsin tunturialueella toimii vanha nmt-verkko, jota he käyttävät. Pitää vain olla vanhanaikainen puhelin käytettävissä. Harva vaeltaja varmaan jaksaa kantaa mukanaan vaikkapa Mobira Talkmania… satelliittipuhelin saattaa olla kätevämpi.

IMG_1913

Sveitsiläiset lähtivät liikkeelle kohti Vaimokia ennen kuin myöhään edellisenä iltana kämpälle saapuneet hollantilaiset olivat edes nousseet ylös. Hollantilaiset tulivat Vaimokista ja näyttivät täysin uupuneilta. Pääsin liikkeelle n. klo 8.50. Aurinko paistoi lämpimästi ja reitti lähti heti nousemaan. Hiki virtasi aamusta pitäen. Kämpän läheisyydestä bongasin ensimmäiset hillanraakileet. Hillavuosi vaikutti tosi huonolta, sillä marjoja ei ollut tähän asti näkynyt missään.

Reittiä oli muutettu jonkin verran, minkä johdosta siitä oli tullut 1 km pidempi. Kartassa lukee 18 km, kun uusi pituus on 19 km. Reittimerkinnät myös hohtivat kirkkaan punaisina. Muutaman kilometrin jälkeen eteen tuli pari kahluuosuutta. Nämä ylitykset olivat ihan lyhyitä ja helppoja verrattuna edellisen päivän ylityksiin, joissa reitti piti katsoa ja valita tarkkaan.

L1IFw2kFT5udNne8iEKdcg

Reitti nousi aina välillä ylöspäin ja sitten kuljettiin tasaista ylänköä jonkin matkaa. Tämä toistui useaan otteeseen, kunnes edessä oli pitkälti ainoastaan ylämäkeä. Sinänsä nousu ei ollut mahdottoman jyrkkää, mutta tuntui että kävelen koko ajan pelkkää ylämäkeä, joka kyllä pitikin paikkansa.

yvwvxZtnRY2Frr7P%vKBNQ
Uskomattoman turkoosi Pieskehaure

Pidin lounastauon pienen puron varressa ja näköpiiriin tuli viiden ihmisen ryhmä, joka oli tulossa Vaimokin suunnasta. He eivät kuitenkaan seuranneet polkua, vaan olivat valinneet oman reittinsä. Edessä oli päivän kolmas kahlaus, jonka yritin loppuun asti välttää. En kuitenkaan halunnut ottaa riskejä kenkien kastumisen suhteen ja vaihdoin crocseihin.

Maasto kävi todella kivikseksi ja karuksi, suorastaan kivierämaaksi. Näköalat olivat kyllä hienot. Kohta saavuin upean turkoosin tunturijärven rannalle ja päätin tankata energiageeliä. Kävely oli melko työlästä kivikossa, jossa jokainen askel piti valita huolella. Kohtasin iltapäivällä reitillä Anna-Lenan, joka oli matkalla Pieskehaureen jatkamaan kämppäemäntänä. Kysyin Gunnarilta korvaako STF matkakulut ja että pääseekö hän helikopterilla takaisin sivistyksen pariin. Kuulemma vain junamatkat ym. tavalliset matkakulut korvataan, mutta ei helikopterilentoja. Pieskehaureen saapuminen tosiaan on oma operaationsa, mutta paikka on tosi ihana viettää kuukausi stugvärdinä.

hYPsc9SzTSKqVtHiKnG+ig

IMG_1929
Sulitelmaa pääsi ihailemaan täältäkin

Vihdoin edessä häämötti Vaimokbakte, jonka yli olisi kiivettävä. Sitä ennen polku laskeutui kuitenkin alas laaksoon. Täällä piti kartan mukaan olla myös silta. Polku sivusikin kahta lahonnutta lankkua, jotka ylittivät pienen puron. Mitään muuta siltaan viittaavaa en laaksossa nähnyt. Puro oli todella helppo ylittää ilman ”siltaakin”. Myöhemmin illalla keskustelinkin sveitsiläisten kanssa reitin silloista ja hekin totesivat, että oli jännää että siltoja oli rakennettu sellaisiin paikkoihin, missä niitä ei oikeastaan tarvittu ja niistä paikoista sillat puuttuivat, missä se olisi ollut ihan paikallaan… Toki vesien korkeus vaikuttaa paljon tällaiseen kokemukseen.

IMG_1942
Vaimokbate taustalla, ylempää nähtynä

Edessä oli nousu 847 m korkeudesta 1120 m korkeuteen. Reitti eteni melko loivasti kuten Gunnar oli kertonut ja ajattelin, että ei muuta kuin askel kerrallaan. Kalottireitillä on toki ollut paljon haastavampiakin nousuja. Vettä on hyvä tankata, sillä sitä ei ole oikeastaan saatavilla koko nousun aikana. Kun olin melkein huipulla, minua vastaan tuli pariskunta. He kertoivat kävelleensä parin kilometrin nousua Vaimokin kämpältä n. 3,5 tuntia… Saavutin huipun, jonka jälkeen edessä oli enää jyrkkä alamäki Vaimokin kämpälle. Täytyy sanoa, että Vaimokbakten huiputus kävi näin päin helpommin.

IMG_1960

Vaimokin kämpälle laskeva joki muodosti hienoja vesiputouksia. En jaksanut enää alkaa kuvaamaan niitä. Kämpälle saapuminen muodosti vielä viimeisen haasteen. Joki piti ylittää taituroimalla kivien kautta ja yli. Olin jo väsynyt ja mielellään olisin vain kävellyt kämpän pihaan tavallista polkua pitkin. Oli tosi ihanaa, kun kämppäisäntä odotti portailla mehulasin kanssa. Hän oli vieläpä nuori ja komea! Jalkapohjat olivat todella kipeät, mutta onneksi niitä pääsi uittamaan jääkylmässä vedessä. Sveitsiläisten lisäksi kämpässä ei ollut muita ihmisiä ja sain taas oman huoneen. Täälläkin pohjaratkaisu oli sama kuin Pieskehauressa.

8TDn9dZXQDWwRWH76FVBBw
Kämppä sijaitsi Vajmok-järven rannalla

Tämä päivä oli koko vaelluksen vaativin tähän asti. Reitti itseasiassa vaikeutui loppua kohden eikä suinkaan muuttunut kevyemmäksi. Maisemat ja maasto olivat muuttuneet paljon alun ensimmäisistä päivistä, omasta mielestäni koko ajan parempaan suuntaan.

Kuudentena päivänä tuntui, että kaikki sujuu kuin tanssi ja olo oli erinomainen. Nyt seitsemäntenä päivänä väsymys alkoi todenteolla painaa ja fiilistä voi kai kuvata samanlaiseksi kuin maratonin 12 viimeistä kilometriä. Jalkojen kipuun piti ottaa taas illalla lisää särkylääkettä. Ihmettelin myös, miksi oikea käteni tuntui niin jäykältä ja näytti turvonneelta. Tässä vaiheessa ajattelin, että olen vain käyttänyt sauvoja niin voimallisesti, että käsissäkin jo tuntuu, joka sinänsä tuntui älyttömältä ajatukselta, mutta väsymyksessä en keksinyt muutakaan selitystä.

 

21 km Pieskehaureen

Univelkaa oli kertynyt edellisenä yönä, ja viidennen yön aikana sitä kertyi lisää. Vilkaisu peiliin ei ollut kovin imarteleva, aivan kuin olisin juhlinut aamuun asti… En ainakaan itse voi sanoa, että nukkuisin parhaimmalla mahdollisella tavalla teltassa. Kuudennen päivän aamu kuitenkin oli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Sää oli taas kerran muuttunut. Mieliala oli korkealla, sillä olin jättänyt Staddajåkkan ja Pieskehauren välisen haastavimman osuuden taakseni.

GPE+xESXTjuhYp%fvq4N+g
Kuudennen päivän aamu

Lähtiessäni liikkeelle en tuntenut juurikaan väsymystä ja olin vain innoissani, että pääsisin illalla Pieskehaureen ja saunaan. Tästä eteenpäin reitti tuntui olevan pelkkää alamäkeä, mitä en suinkaan pannut pahakseni. Noin parin kolmen kilometrin jälkeen minua vastaan tuli vanhempi ruotsalainen pariskunta, muita ihmisiä en nähnytkään koko päivän aikana.

yQg4JuBYS8us3qYUQC+bcw
Reitin varrella voisi olla enemmänkin taidetta ilahduttamassa vaeltajaa

Staddajåkkan ja Pieskehauren puolivälissä sijaitsee poromiesten kämppä, jonka liepeillä kohtaamani ihmiset olivat yöpyneet. Näillä main pitää myös kahlata kaksi kertaa. Kannattaakin kävellä kahluutossut jalassa lyhyt matka, eikä ruveta vaihtamaan jalkineita kahluuosuuksien välillä, kuten itse tein. En tietenkään katsonut kartasta, että joki pitää ylittää kahteen kertaan.

IMG_1865
Päivän ensimmäinen kahluuosuus
1m3XLaMXTsib2FcHijuGVQ
Toinen kahluuosuus

Reitti kulki kumpuilevassa maastossa ja sivussa näkyi jäätiköitä. Näkyvyyttä riitti, sillä maisema oli laakean avara ja laaja. Maasto oli kuivempaa, joten polkukin oli selvästi erottuva.

Ennen pitkää näkyviin tuli Sulitelman vuoristo. Olin aivan fiiliksissä mahtavasta jäätiköstä. Kalottireitti todella tarjoaa upeita maisemia kerta toisensa jälkeen.

IMG_1895

Kartan siltamerkinnät ovat olleet yksi jokakesäisistä haasteista. Tänä kesänä sillan käsite sai jälleen uusia ulottuvuuksia. Tällä kertaa karttaan merkityt sillat olivat kyllä paikallaan, mutta eivät olleet kovin kummoisia rakennelmia. Yllättävää, että ne oli ylipäätään merkitty karttaan.

ZZxPyzvrSRWQyxxKeePEow

RlEY8c5nSz2a9Z38pBbP4g
Karttaan merkitty silta

Maasto oli helppokulkuista ja pääsin etenemään ihan reipasta vauhtia. Halusin olla ajoissa Pieskehauressa. Olin niin iloissani kun näköpiiriin tuli ihanan turkoosin sininen Pieskehaure. Reitti kulki edelleen alamäkeä ja Sulitelman vuoristo oli oikealla puolen. Sitä oli vähän väliä jäätävä ihailemaan. Olin hieman pettynyt, kun polku ei kulkenut suorinta reittiä kohti Pieskehauren kämppää, vaan teki jonkinlaisen kiertoreitin. Polku yhtyikin Norjan puolelta tulevaan reittiin. Loppumatka Pieskehaureen kulki suotasangon kautta, jossa oli lahonneita pitkospuita. Onnittelin mielessäni itseäni, että kuljin reittiä pohjoisesta etelään. Näin päin kuljettuna koko reitti (Vaisaluokta – Kvikkjokk) on paljon helpompi kuin etelästä pohjoiseen kuljettuna. Tämä osuus Pieskehauresta Staddajåkkaan on todella paljon haastavampi, jos suunta on etelästä pohjoiseen.

IMG_1897
Pieskehaure
IMG_1902
Sulitelma

Pieskehauren kämppä ei sijainnutkaan järven rannalla vaan Varvvekjåhkan varrella. Olin hieman pettynyt, sillä odotin kämpän olevan järven rannalla. Kämppä sijaitsi korkealla jokitörmällä, joka tietysti tarkoitti rankkaa vedenkantomatkaa. Saavuin kämpälle n. klo 16.45. Kämpällä oli kaksi sveitsiläistä entuudestaan, jotka olivat tulleet sinne Norjasta. Kämppäisännän vuorossa oli Gunnar, joka oli kerrassaan mahtava stugvärd, rento ja hyväntuulinen. Hän kommentoi, että näytti ihan kuin olisin juossut kohti Pieskehaurea. Totesinkin, että halusin vain päästä perille mahdollisimman nopeasti. Nyt oli syytä vähän tuulettaa, sillä 100 km ylittyi tämän päivän aikana.

Pieskehauren kämpän pohjaratkaisu oli täsmälleen samanlainen kuin esim. Pältsassa. Sain oman neljän hengen huoneen, jossa oli kamina. Stugvärdin mökissä oli pieni kauppa ja lisäksi kompleksiin kuului sauna.

tIMGpFcrTd+Uxgd3rmwYSg

Saunan lämmetessä ehdin vielä pestä pyykkiä. Saunaan piti itse kantaa pesuvedet, Gunnar huolehti lämmityksestä. Reilun kymmenen litran ämpärin kantaminen tuntui mojovasti harteissa. Tämä vesien kantaminen vaelluspäivän jälkeen on toisinaan oma lisähaasteensa. Pieskehauren sauna on varmasti Kalottireitin paras sauna. Staloluoktankin sauna varmasti on hyvä, sillä se näytti olevan erillinen rantasauna. Gunnar oli lämmittänyt saunan yli 80 asteiseksi. Pieskehaure on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka paitsi maisemien myös saunan takia. Sauna on kooltaan tilava verrattuna esim. Pältsan saunaan.

Tuntui ihanalta päästä peseytymään saunassa ja yöpymään sängyssä. Jalkateriä kivisti aika paljon. Oli otettava sekä särkylääkettä että voideltava jalat Voltarenilla.

Staddajåkkan ja Pieskehauren väli on jotakin 29 – 32 km välillä. Kellon gps:n mukaan välimatka oli reilu 30 km.

19 km etappi kohti Pieskehaurea

Uusi päivä kovan myrskyn ja ryskeen jälkeen alkoi aurinkoisena, paahtavan lämpimänä. Kamppeet eivät onneksi juurikaan kastuneet, mutta teltta toki oli kauttaaltaan märkä. Katon kautta vettä ei tullut lainkaan sisään. Makuualusta oli kostunut hieman, makuupussi ei ollenkaan. Onneksi minulla oli köysi mukana ja sain kaiken kuivumaan aamupalan ajaksi. Teltta sai kuivua kasattuna. Pelkkä puuhastelu leirissä nosti hien pintaan, niin kuuma ilma oli.

Pakkaillessani tavaroita Staloluoktan suunnasta tuli pariskunta sillan yli. Vaihdoimme muutaman sanan. He kertoivat vuosia aiemmin kävelleensä Staloluoktasta Kvikkjokkiin, mutta olivat nyt lyhyemmällä vaelluksella, jonka päätepisteenä oli Norjan puolen Sulitelma. Nainen mainitsi että Staddajåkkan ja Pieskehauren välinen etappi olisi oikeasti 32 km, kun se kartassa on 29 km. Etukäteen olin eniten pähkäillyt juuri kyseistä etappia. Viejejåhkån sillalta minulla oli matkaa Pieskehaureen noin 40 km. Tarkoituksena oli kävellä sinne kahdessa päivässä. Hieman tietysti nuo muuttuvat kilometrimäärät kismittivät, mutta ei auttanut.

IMG_1816
Viidennen päivän aloitus

Lähdin jatkamaan matkaa kohti Pieskehaurea. Aurinko paahtoi kuumasti ja hiki virtasi. Vastaan tuli jonkin verran ihmisiä, myös norjalaisia, jotka olivat lähteneet liikkeelle Sulitelmasta. Reitti oli alkuun melko nousuvoittoinen, mutta tasaantui ennen pitkää. Matkan varrella oli myös upea vesiputous, jonka lähellä on hyviä leiripaikkoja.

IMG_1822

Kuinka ollakaan, tuntureiden yli alkoi tulla uhkaavan mustia sadepilviä. Olin ehtinyt kävellä parisen tuntia, kun alkoi sataa. Pikkusade muuttui kaatosateeksi. Tässä vaiheessa  minulla oli matkaa Staddajåhkan kämpälle enää vajaa pari kilometriä. Yritin kävellä niin nopeasti kuin pystyin ja ottaa välillä ihan juoksuaskelia. Kengät ehtivät kuitenkin kastua. Aika heikosti näyttävät Han Wagin goretex-kengät kestävän käyttöä ja vettä, vaikka olenkin ne aina rasvannut ja kyllästänyt suihkeella. Sama taitaa päteä myös goretex vaatteisiin. Näin rankkaa sadetta ei takkikaan täysin pidätellyt. Ainoastaan sadehousut, joita en ollut ennen tätä matkaa käyttänyt, pitivät täysin vettä.

IMG_1824
Ennen sadetta. Sydän keskellä vehreyttä

Kiiruhdin Staddajåkkan kämpälle, jonka pihassa oli muutama teltta. Onneksi en joutunut sen pidempään kävelemään kaatosateessa. Tämäkin oli saamelaisten ylläpitämä paikka, joka koostui kolmesta eri majoitusrakennuksesta. Kämpästä löytyi erillinen kuivatushuone, joka lämpeni kaasulla. Pääsin syömään lounasta ilman mitään kiirettä, ”pitkän kaavan mukaan”. Parin kolmen tunnin päästä sain seuraa neljästä ruotsalaisesta, jotka tulivat myös pitämään sadetta. He olivat täysin läpimärkiä.

Sade vain jatkui ja jatkui. Mietin, että joudunko jäämään Staddajåkkaan yöksi, jos sade ei taukoa. Se olisi merkinnyt yhtä vaelluspäivää lisää. Vietettyäni noin neljä tuntia kämpässä sade loppui ja sininen taivas tuli näkyviin. Äkkiä kamppeet kasaan ja menoksi.   Kengät olivat ehtineet hivenen kuivuakin. Pääsin liikkeelle n. klo 16. Staddajåkkan kämpän pihassa olevaan viittaan oli tosiaan merkitty matkaksi Pieskehaureen 32 km. BD10 kartassa välimatkaksi on merkitty 29 km.

IMG_1826
Kaatosateen jälkeen Staddajåkkassa

Kohtasin kämpän pihassa kaksi hollantilaista, jotka olivat tulossa Pieskehauren suunnalta ja olivat yöpyneet etapin puolivälissä. He olivat kävelleet koko päivän sateessa, mutta vaikuttivat siitä huolimatta ihan tyytyväisiltä ja kehuivat kovasti maisemia.

Reitti lähti nousemaan ylöspäin ja kulki Staddajåhkan vieressä. Tämä noin kilometrin nousu oli tämän vaelluksen yksi hienoimmista, sillä joki muodosti todella upeita vesiputouksia. Alin niistä oli kaikista suurin ja näyttävin. Putoukset olivat todella vaikuttavia. Jos putoukset sijaitsisivat liikenneyhteyksien päässä, olisi paikka varmasti ihan mahdoton ”turistirysä” Niagaran putousten tapaan.

IMG_1832
Putousten yläosaa. Hienoin osuus on alempana
Th4ADuRZSJO7XAWQABbEWQ
Enemmän ja vähemmän märkää suota
310OmgOQQ1iM7eCJg+8pxA
Ensimmäistä kertaa kävelyä lumella

Pilvet rakoilivat entistä enemmän ja paljastivat hienon jäätikön Staddajåkkan kämpän läheisyydessä. Huomasi, että täällä oltiin kävelty verrattain vähän, sillä välillä polkua oli mahdoton erottaa maastosta. Eteen tuli suo-osuuksia, missä ei tietenkään ollut pitkospuita. Kun suo loppui, alkoikin noin parin kilometrin nousu yli tunturin satulan. Nousua tuli kaiken kaikkiaan nelisen kilometriä. Näin etäällä ylempänä toisen vaeltajan, joka ei ollut käynyt Staddajåkkassa. Maisemat olivat jylhät ja karut. Reitti kulki korkeimmillaan yli 1000 m korkeudessa. Tuuli oli navakka ja kaukaisuudessa, takanapäin näytti siltä, että uusia sadepilviä olisi kertymässä taivaalle.

Yhytin toisen vaeltajan, joka oli päättänyt jäädä ylös tunturin kupeeseen yöksi. Itse en olisi halunnut jäädä niin ylös avoimeen maastoon yöksi edellisen yön kokemuksen jälkeen.  Täällä näkyi myös porotokkia. Tämä osuus oli jokseenkin tyypillistä Kalottireittiä. Polkua oli välillä mahdotonta nähdä, kivistä oli hiipunut pois kaikki merkkiväri. Aikaa tuhraantui jonkin verran tähystämiseen ja arpomiseen, että mitä kautta kannattaisi kävellä. Tämä laakso on myös täynnänsä puroja ja laajempia jokiuomia, jotka olivat nyt melko kuivat tai vähävetiset, mutta hyvin kivikkoiset. Voisin veikata, että alkukesästä osuus on todella märkä sulamisvesistä. Reitti varmastikin on osan kesää vedenpeittämä sillä vajaan 200 m pätkällä ei ollut mitään polkua eikä merkintää missään. Kiikarit olisi ollut hyvä olla, jotta olisi voinut tiirailla pieniä kivikasoja kaukaisuudessa. Kahlata piti muutama kerta. Otin energiageelin ja päätin, että en lopeta ennen kuin olen kävellyt 10 km.

178Nagl7SwyPYL2QJEeKSg

Aamulla tapaamani rouva kertoi, että ison joen jälkeen olisi täysin tasaista maastoa, joka sopii hyvin telttailuun. Huomasin tulleeni kyseiseen paikkaan ja jatkoin vielä vähän eteenpäin. Taivas oli muuttunut harmaaksi ja tuuli kävi hyytävän kovana ja kylmänä. 24 tunnin aikana säätila muuttui ääripäästä toiseen. Uskomatonta, miten kuuma aamu oli ja nyt sai laittaa päälle untuvatakin. Teltan pystyttäminen oli oma operaationsa tuulen takia. Onneksi lähellä oli kiviä, joiden avulla sain pidettyä sen paikallaan.  Tuuli oli nyt sitä luokkaa, että teltta oli parempi ankkuroida maahan kivenmurikoilla, koska kiilat eivät millään tahtoneet pysyä paikallaan.

Tänä iltana illalliseni oli RealTurmatin kana-linssi-lime pata. Se oli maultaan ja koostumukseltaan ihan syötävää, mutta toista kertaa en kyseistä tuotetta välttämättä ostaisi. Pari päivää aiemmin olin syönyt RealTurmatin hapanimelää porsasta ja riisiä, joka oli paljon parempaa. Nämä kaksi valmisateriaa olivat tämän reissun ainoat valmisruoat.

Leiripaikkani oli noin 960 m korkeudessa. Läheisen puron vesi oli jäätävän kylmää, kuten myös ilma. Olosuhteiden olettaisi kyllä olevan enemmin tämänkaltaiset kuin trooppisen kuumat näillä korkeusasteilla. Yöksi oli laitettava ensimmäistä kertaa villakalsarit jalkaan ja pipo päähän. Ennen nukkumaanmenoa noin 100 metrin päähän tuli porotokka syömään, joka ihmetteli touhujani. Vetäydyttyäni telttaan ilmeisesti lauman johtaja kävi katsomassa lähempää, mikä hökötys heidän reviirilleen oli tullut. Poro liikkui täysin äänettömästi, mutta alkoi roukua teltan lähellä.

Tämä viimeinen vuorokausi oli ollut varsin vaiherikas luonnonilmiöiden ja sään vaihtelevuuden suhteen. Lunta ei sentään satanut.

IMG_1844
Yöt olivat vielä täysin valoisia, tosin horisontissa kajasti pinkki auringonlaskun väri